
Suomen Kuntotarkastus Oy:n tarkastukset antavat puolueetonta tietoa rakennusten rakennusteknisestä kunnosta, korjaustarpeista, vaurio-, käyttöturvallisuus -ja terveysriskeistä sekä toimenpide-ehdotuksista. Kaikki työskentelyni keskittyy kiinteistön kunnon selvittämiseen. Tutkin rakenteet pintojen alta mittareilla ja tarvittaessa rakenteiden sisältä tutkimuksilla.
Historia
Suomen Kuntotarkastus on perustettu vuonna 2007. Olen toiminut aiemmin toiminimellä ja toiminnan laajuus on ollut muutamia kymmeniä tarkastuksia vuodessa.
Vankka ammattitaitoni ja osaamiseni kuntotarkastuksiin kasvoi vuodesta 2007 kymmenissä asuntokaupan kuntotarkastuksissa sekä pienemmissä kosteusmittauksissa Uudenmaan alueella. Suurin tarkastuskohteeni on ollut Hotelli Fenno Helsingissä vuonna 2008.
Erillisen energiatodistuksen koulutus 2009 toi kuntoarvioinnissa tarvittavaa teoreettista ymmärrystä erilaisista LVIS- teknisistä asioista uudiskohteisiin ja kiinteistöihin.
Olen tehnyt energiatodistuslain voimaantulon 2008 jälkeisinä vuosina useampia satoja energiatodistuksia uudisrakennuskohteisiin.
Asunnonvälittäjä LVV:nä toimiminen vuodesta 2003 on tuonut kokemusta kiinteistöjen omistajien ja vuokralaisten käytännön tarpeista ja juoksevien asioiden hoitamisesta.
Kymmenien omakotitalotyömaiden vastaavan työnjohtajan tehtävät Uudenmaan alueella vuodesta 2003 on tuonut kokemusta omakotitalojen rakentamisesta alusta loppuun. Myös uudiskohteiden virheistä, laatutasosta ja prosessien eri vaiheista.
Palvelen asiakkaita kirjoittamalla kohteiden nykytilanteesta lausuntoja, jotka on laadittu ammattitaidolla ja faktoihin pohjaten.
Oman kaksikerroksisen, eristerapatun valuharkkotalon rakentaminen vuosina 2005-2006 toi myös käytännön rakentamisen kokemusta. Rakensin kaiken muun itse paitsi sähkötyöt.
Nykytilanne
Suomen Kuntotarkastus Oy tarjoaa kuntotarkastuksia ja oheispalveluita Uudenmaan sekä Etelä-Suomen alueella. Tänä päivänä kasvava osa työtäni ovat lausuntopyynnöt sekä asiantuntijatehtävät.
Kaikki tarkastukset tehdään laadukkailla mittareilla ja laitteilla. Mahdolliset materiaalinäytteet toimitetaan laboratorioon aina heti tarkastuspäivänä. Varaan aina riittävästi aikaa selkeiden, faktoihin pohjautuvien ja yksilöllisten raporttien kirjoittamiseen. Raportit toimitetaan asiakkaalle sähköpostitse pdf-muodossa. Tarkempi palvelunkuvaus löytyy Kotisivultamme.
Timo Tofferi
Toimitusjohtaja, yrittäjä
Suomen Kuntotarkastus Oy
Talonrakentaja 1996
Rakennusinsinööri 2000
Asunnonvälittäjä LVV 2003
Erillisen energiatodistuksen koulutus 2009
Insinööriksi valmistumisen jälkeen, vuodesta 2000 olen toiminut rakennusalan monipuolisissa insinöörin tehtävissä pääkaupunkiseudulla. Työkokemusta on kertynyt rakennusliikkeiden ja konsulttitoimistojen palveluksessa mm. työjohtajan, työmaainsinöörin, hankintainsinöörin, toimistoinsinöörin, projekti-insinöörin ja asennustyöpäällikön tehtävissä. Työnantajina ovat toimineet esimerkiksi Lemminkäinen, YIT, Tiivituote, LTR, Rakennuspartio, Sweco -yritykset.


